Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2018.

Perustavis polvisukat

Neuloin polvisukat Arnen&Carloksen suunnittelemasta Regian 4-säikeisestä sukkalangasta. On tuo vaan tosi kiva lanka, mukava neuloa ja sukista tulee ohuet mutta silti lämpimät ja kestävät. 

Jämähdinkö samaan malliin?

Neuloin kirjoneulepolvisukat Teetee Pallaksesta. Malli Novitalta, nimeltään Tähtitaivas. Sukat on suunnitellut Minna Metsänen.

Kolmiohuivi

Iso kolmiohuivi tilaustyönä asiakkaalle. Malli Novitalta, lanka 7-veljestä Pohjola

Testisukat

Taas vuorossa langan testailua, tällä kertaa testattavana Ulla-sukkalanka. Kiva lanka neuloa, tulee nopsaan valmista.

Miehen neule

Neuloin Novitalle mallineuleeksi saman miehen neulepaidan kuin uusimmassa Novita-lehdessä, väri vain on eri. Tuo hihan "kirjoneule" oli aika mielenkiintoinen tehdä, vähän erilainen neule. Neuleen ovat suunnitelleet Sisko Sälpäkivi ja Mari Kangas, lankoina 7-veljestä Pohjola ja 7-veljestä

Mansikkasukat

No niin, valmista tuli. Minä olen ihan myyty, tuo lanka on ihana.  Lanka on siis Regian Tutti Frutti puuvillasukkalanka. Polvisukista jääneistä kerän lopuista tulee vielä tuollaiset perus-tavissukat.

Tutti Frutti

Oli muuten ihan pakko testata tuota Regian uutta Cotton Tutti frutti-puuvillasukkalankaa  ja varsinkin väriä mansikka  <3 Tosi kiva lanka neuloa, sukista tulee hieman joustavat. Kahdesta kerästä tulee polvisukat ja tavalliset sukat.